(1981-09-19, 1992-03-02) 2005-09-25
1 §
Yhdistyksen nimi on Suomen Borzoiklubi - The Finnish Borzoi Club r.y. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialue koko maa.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää voittoa tavoittelematta borzoiden kasvatusta ja jalostusta sekä toimia aatteellisena järjestönä jäsentensä kesken näiden koiraharrastuksen edistämisessä.
3 §
Tarkoituksensa tukemiseksi yhdistys voi järjestää näyttelyitä, kilpajuoksuja ja muita vastaavanlaisia tapahtumia sekä erilaisia koulutustilaisuuksia. Yhdistys myös ohjaa ja opastaa jäseniään borzoiden kasvatustoiminnassa.
Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä toimintansa rahoittamiseksi muodostaa rahastoja, ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia, harjoittaa kahvila- ja kioski- sekä julkaisutoimintaa.
4 §
Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä yksityiset henkilöt, jotka hallitus hyväksyy jäseniksi sille jätetyn hakemuksen perusteella. Yhdistyksen kannattajajäseneksi hallitus voi hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön. Kannattajajäsenellä on yhdistyksen kokouksessa puhe- mutta ei äänioikeutta. Yhdistys voi kutsua hallituksen ehdotuksesta kunniajäseneksi sen toiminnassa erityisesti ansioituneen henkilön yhdistyksen kokouksen tekemällä päätöksellä. Kunniajäsenellä on äänioikeus yhdistyksen kokouksessa.
5 §
Yhdistyksen varsinaiseksi ja kannattajajäseneksi jäseneksi liittyviltä voidaan periä liittymismaksu. Jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistykselle vuosittaisen jäsenmaksun. Liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain syyskokous.
6 §
Hallitus on oikeutettu erottamaan jäsenen, joka on toiminut vastoin näitä sääntöjä tai muuten vahingoittanut yhdistyksen toimintaa. Hallituksen päätöksestä voi jäsen vedota yhdistyksen kokoukseen toimittamalla 30 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan, tiedoksiantopäivää lukuunottamatta, hallitukselle sitä tarkoittavan kirjelmän. Jos jäsen haluaa erota, tehköön siitä ilmoituksen kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Eroaminen lasketaan tapahtuvaksi seuraavan kalenterivuoden alusta. Maksettuja jäsenmaksuja ei makseta takaisin. Jäsenen katsotaan eronneen jos hän ei ole kalenterivuoden loppuun mennessä suorittanut jäsenmaksuaan.
7 §
Yhdistyksen asioita hoitaa syyskokouksessa valittu hallitus, johon kuuluu kalenterivuodeksi kerrallaan valitun puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Kaksi jäsentä valitaan aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja kaksi eroaa vuoron mukaan joka vuosi. Lisäksi valitaan vuosittain kaksi varajäsentä, ensimmäinen ja toinen varajäsen, jotka astuvat tässä järjestyksessä hallituksen varsinaisen jäsenen tilalle tämän ollessa estynyt. Hallitus kokoontuu tarpeen vaatiessa puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun vähintään neljä jäsentä tai varajäsentä on saapuvilla puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ääni. Hallitus voi tarpeen vaatiessa asettaa avukseen toimikuntia ja työvaliokuntia.
8 §
Yhdistyksessä nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai varainhoitajan kanssa.
9 §
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain, ja ne on asiakirjoineen jätettävä ennen seuraavan vuoden tammikuun loppua tilintarkastajille, joiden on ne lausuntoineen palautettava hallitukselle viimeistään ennen helmikuun loppua.
10 §
Yhdistyksen kevätkokous pidetään viimeistään maaliskuun aikana ja syyskokous syys-joulukuussa. Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä kirjallisesti pyytää ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Jos jäsen haluaa jonkin asian vuosikokouksen käsiteltäväksi, on siitä tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys vähintään kuukausi ennen kokousta.
11 §
Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle jäsenille lähetettävillä kirjeillä. Tämä tapahtuu vähintään kymmenen päivää ennen kokousta ja kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltäväksi tulevat asiat. Samoilla tavoilla toimitetaan muutkin tiedonannot jäsenille.
12 §
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, paitsi päätettäessä niistä asioista, joista näiden sääntöjen 14 §:ssä on säädetty. Äänestykset ovat avoimia, ellei joku saapuvilla olevista jäsenistä vaadi suljettua lippuäänestystä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut. Vaaleissa ja suljetuissa äänestyksissä ratkaisee arpa.
13 §
Yhdistyksen varsinaisissa kokouksissa käsitellään seuraavat asiat:
Kevätkokouksessa:
1. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijat
2. todetaan kokouksen laillisuus
3. esitetään hyväksyttäväksi hallituksen laatima kertomus edelliseltä kalenterivuodelta
4. esitetään yhdistykselle tilit edelliseltä vuodelta sekä tilintarkastajien niistä antama lausunto sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
5. käsitellään jäsenten ja hallituksen esittämät asiat. Asioista, joita ei ole kokouskutsussa mainittu, voidaan keskustella, mutta ei päättää.
Syyskokouksessa:
1. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijat
2. todetaan kokouksen laillisuus
3. esitetään hyväksyttäväksi hallituksen laatima seuraavan vuoden toiminta- ja rahoitussuunnitelma
4. vahvistetaan jäsenmaksujen suuruus
5. vahvistetaan hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot seuraavaksi vuodeksi
6. toimitetaan hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten vaali erovuoroisten sijaan
7. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä
8. käsitellään jäsenten ja hallituksen esittämät asiat. Asioista, joita ei ole kokouskutsussa mainittu, voidaan keskustella, mutta ei päättää.
14 §
Näiden sääntöjen muuttaminen tai yhdistyksen purkaminen voidaan ottaa esille ainoastaan sitä varten ilmoitetussa kokouksessa. Sääntöjen muuttamista koskevan päätöksen ja yhdistyksen purkamista koskevan päätöksen tekemiseen vaaditaan vähintään 2/3 annetuista äänistä. Tullakseen hyväksytyksi päätös on vahvistettava aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua pidettävässä yhdistyksen kokouksessa yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Jos yhdistys purkautuu, luovutetaan sen varat Suomen Vinttikoiraliitto ry:lle.
15 §
Muissa kohdin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.